Viime vuoden draamaa part1

"Vielä täällä vierelläs mä oon, sua hylkää en." -Kaikuranta

Jooh joskus vuos sit mä tapasin sen bestiksen ja säädön josta hehkutinki täällä jonkin verran...
Mut kuten arvata saattaa nii kaikki se mitä mun ja hänen välillä oli romuttu mun itsariyrityksen jälkeisenä päivänä, ku sairaalassa maatessa julkaisin mun säädön facesivuille synttärionnittelut. Olinhan mä yrittäny exään liittyvän rikoskeissin vuoksi tappaa itteni silloin mulle tärkeimmän ihmisen syntymäpäivänä... Mut en sitä julkasuu julkaistessani voinut olla huomaamatta sitä että tän jäbän sivuille oli toinenki nainen postannu tekstillä "Onnee Muru, oot rakas💗"... Hitto sen näkeminen sattu... Kysyin tietty tältä jäbältä et mikä ja kuka tuo on. Kuulemma oli vain ystävä eikä hällä ollut aavistusta miksi hän kutsui häntä muruksi & rakkaaksi. Mä en kuitenkaan uskonut ja lopulta sain tän jäbäni kertoo että hän oli aloittanut säädön tän toisen kanssa syksyllä ja et nii tuore juttu heillä ettei hän voinut kertoa siitä mulle koska säädettiinhän meki. Kuulemma tarkoitus oli suojella mua. Mulle tuli ihan helvetin pahaolo ja pyysin tätä jäbää kertomaan sille naiselle että hän oli tullut petetyksi koska tiedän mille se tuntuu kun vahingossa saa tietää. Ja niih tää mun bae kertoki sit hälle, tai niin mä luulin koska sinisilmäisesti uskoin kaiken mitä tuo jätkä mulle kerto. Sikspä mä ajattelin et mäki pyydän tältä naiselta anteeksi ja kerron että en olis koskenu ikinä tähän jätkää jos olisin tiennyt että hän säätää toisen kanssa. Sit kaikki rähjähtiki käsiin. Se nainen ei tiennyt koska J ei ollu kertonu ja sen takia molemmat suuttu mulle. Samalla sain kuulla et mun bae oli ollut yhdessä tän naisen kaa jo 2/15. Ja 8/16 muuttivat yhteen. Eli heti sen jälkeen ku mun ja tän baen yhteinen lapsi oli keskeytetty. Samaan aikaan vaa tää jäbä palas vikitteleen muaki, koska mä en ollu enää raskaana ja sit lähennyttii takas siihen missä oltiin ennen ku koko raskaudesta edes tiedettiin.
Mut niih tää nainen nii pahasti et käski mun suurinpiirtein tappaa itteni ja haukku mut oksettavaks ja kuvottavaks ihmiset. Tätä on kuitenkin nii ahistava kirjottaa joten kirjoitan tän jutun auki muutamassa erässä ;) Seuraava luku siis sisältää kunnon k18 draamaa, itkua ja siteitä.

Miten menee!?!

Tik tak, tik tak...
Oon porukoilla viel, makaan sängyssä ja kirjottelen tänne pelkässä kännykän valossa ja kännykäll tätä tekstiä. Yks jäbä kysy pari päivää sit miten mull menee ja mä en vielkää tiedä miten mulla oikeesti menee... Mull on ollu nyt jossain määrin parempi olla mut sit mun tavallaan ei oo muuttunut kauheesti mihinkään tän pahanolon suhtee. Tai tavallaan on. Mut mun itsetuhoset ajatukset on palannut ja haluaisin vaa viiltää ja nähä ku veri valuis reisiä ja/ tai käsiä pitkien sotkien kaikki paikat ja herättäen mut miettii mitä oonkaan itselleni tehnyt... Mut en pysty, en pysty, EN VITTU VAAN PYSTYY!!!
Aarrrgghhh nii hemmetin turhauttavaa... Oon ennenkin pystynyt satuttaa itteeni mut nyt en vaa pysty koska aina mun bestis tulee mielee ja se koko vitun olemassa olollaan estää mua satuttamast itteeni... Ja aina ku noi ajatukset nousee mieleen mä vittu meen ja puhun siitä tolle ja sit harhaudun miettii kuin uskomaton se jäbä onkaa. Miten se jaksaa ylipäätää mua? Se kyllä tajuu et nää mun ongelmat ei parane vähättelyll ja ottaa mut ihan tosissaan. Se jopa onnistu jossain määrin siinä et ana jopa vähä hiljeni? Voiks mun tunteet sitä kohtaa syödä näi tehokkaasti anan voimia? Vai mitä helvettii oikein tapahtuu? Oon nii hukassa itteni kans et se jäbä ei saa onnistuu siinä et se tuhois anan. Jos en oo elävä syömishäiriö nii mikä mä sit oon?

Hätähuuto

Taas tänä yönä mä vaan itken tääl yksin. Tai no mull on nallet, jotka hukutan kyyneliin ja mun pahaanoloon ja tännekin kirjoittaminen vähä helpottaa. Mun miehen mielestä pelkät ajatukset abortista on tuomittavia ja oon hirviö ku ees ajattelen ees et haluisin tappaa tän pienen... Mut ku äääääähhh, en jaksaisi olla tässä tilanteessa yksin. Tai no mun bestis yrittää kyll tukea mua, sen mielestä mull on hyviä syitä tolle eikä se ihanuus onneksi tuomitse mua. Hänen mielestä mä tiedän kyllä ite mikä on oikeesti vauvalla ja mulle parhaaksi.

Täällä mä taas itken silmät päästä ja äsken oksensinki pahaaoloa (henkistä) hirveen paniikkikohtauksen kourissa. Tosi kiva oksuu ku just ja just saa vedettyy happea sisään. Oon muutenkin oksunnu koko päivän, ihan kaiken mitä oon. Ei oo kiinnostanut ottaa ees pahoinvointilääkkeitä. Ja äh huomenna pitäis pystyy menee sinne lääkäriinki, mitenhän mä tuun jaksaan :/

Let me out of this dream

Miks mull on kokoajan niin pahaolo?? Mä vaan itken kokoajan ja mietin kaikkee, taas vaihteeksi pelkään et en merkannu ikinä mitään mun "bestikselle"... Koht menny jo 2kk siitä ku ollaan nähty viimeksi. Ja aina ku mä kysyn voisko se nähä mua nii ei se halu tai jotain. En kestä tämmöst yhtään😭

Asia muuttu viel eilen tosi paljo monimutkasemmaks ku kävin siel ultrass. Mä en tie mitä mä teen. Haluaisin tavallaan abortoida tän koska musta ei oo äidiksi, en mä pysty tarjoon ees turvallista raskausaikaa koska mä haluun vaan laihtua. Mut sit samaan aikaan mä en haluu tehä aborttia koska siinä ultrass näky pieni ihminen, sille oli jo kehittynyt jalat ja kaikki ja ääähh. En tie kestäiskö mun psyyke sen tappamisen...
Nythä abortti muutenkin vaatis luvan saannin ja en mä tie miten mä semmosen voisin ees saada, tai niiku en tie mistään mitään ja mull on ihan kauhee fobia soittaa virallisia asioita joten mä en vaa kykene soittaan mihinkään. Tuntuu siltä et oon ihan yksin tässä tilanteessa vaiks en ees oo...

Tänääki mietin tekeväni jonkun monon mut päädyin syömää sit ateria piltin ja pari palaa valkosuklaata. Emmä haluu syödä mitää enää tänään. Vaakaki näytti aamulla liikaa 😥 Mä en haluu että mun paino nousee... Tälläki hetkell mä vaa itken tääl ton ja kaiken takia ja voispa joku kertoo mulle mitä mun pitää tehä koska mä en vaa yksin tiedä... Oispa tää kaikki vaan tosi pahaa unta :/

Vuoristorata

Mun tunteet menee ihan mieletöntä vuoristorataa, eilen lähin sit iltapäivällä porukoilla käymään ja sinnehä mä sitten jöinki yöksi. Ja taidan viettää vielä yhen yöl täällä 😅 Mut tosiaan pieleehä eilisen syömiset meni, ennen porukoille lähtöä sorruin leipään ja porukoilla sit sorruin syömään saunan yhteydessä valmistettua kiausmakkaraa (-.-) eli kalorit jossain tuhannen paikkeella. En uskaltanu ees laskea tarkemmin koska tääl ei pääse vaa'all. Illalla olin kuitenkin suht onnellinen, mietin kaikkii ihania hetkiä mun bestiksen kaa. En ees alkanut itkee ikävästä. Hetken musta tuntu jopa siltä (sen kaa jutellessa) et kaikki ois palaamass ennallee.

Tänää sit taas vuorotellen ollu hyvä fiilis ja sit taas oon meinannu alkaa itkee. Nyrki kirjotan tätä ja nielen kyyneleitä. En vaa jaksaisi itkee taas. Mun päivä on muutenkin mennyt sekä hyvin että huonosti. Mä oon jaksanut liikkuu ihan kivasti mut sit oon kans vaa ahminu kaikkee. Olin mä uimassaki jonkun tunnin ajan mun isän ja sen uuden naisystävän kanssa. Ja tutuistuin tän muijan lisäks myös hänen tyttäreensä. Uinnin hyöty meni sit siinä ku mentiin heseen. Mä otin tällä kertaa kanasalaatin. Vaiks minikana-aterian (ranskikset vaihdettua minisalaattiin, kalori määrän oisin tienny). Sen mä aina otan koska se halpa ja tiedän paljon siitä saa kalorei.
Pitäisi kai laskee tän päivän kulutus sekä syödyt kalorit mut enhä mä pääse aamulla vaa'all ku oon edelleen mun porukoill. Noh huomenna mä palaan mun miehen luo ja hyvä puoli siinä on se et siellä on vaaka ja siellä en samallalailla sorru syömää. Koska siellä on almost 24/7 minä ja ana. Ana auttaa mua tiputtaan painoo 😊
Nyt ku tietäis et valvonko koko yön ja kuntopyöräilen vai nukkuisinko jopa...

Kuuleeks mua kukaan?

Viel viiden aikaan yöllä, mä itkin ja pyörin sängyssä. Toivoin et joku ois ollu hereillä ja oisin voinu jutella vaiks tähdistä ja kuusta jonkun kanssa. Mut kaikki arvatenkin oli nukkumassa. Mun mieskään ei vastannut vaiks tiesin et hän oli yön töissä. Olin laittamassa mun kännykkää pois kädestä, ku taas mull tuli pahaolo. Tällä kertaa fyysisesti, ja juoksin oksentamaan. Mua kadutti niin paljon et olin joskus illasta syöny rasian kirsikkatomaattei ja mun miehen tuoman täytetyn croisantin. Ne huonosti sulaneet palaset sattu ihan hemmetisti mun kurkkuun. Ja vaiks ne tuli ulos, nii oliha ne ollut jo mun sisällä sen aikaa et niistä oli varmasti 80% kaloreist imeytynyt...

 

Reilu viis tuntia myöhemmin heräsin, olin nukahtanut... Ja sit päässä alko taas pyörii kaikkii ajatuksia. Otan ne koliini tabletit ja nesteenpoistajia, mut alontanks jonkun dietin tänää vai paastoisinko? Ilman nesteitä? Enhä mä tarvii oikeesti ees vettä. Oon ennenki paastonnu ilman vettä. Muistan vielki miten pahaolo mulla oli joskus tammikuussa, ana oli aikalailla yhtä vahva ku tällä hetkellä (toss välissä se vähä hellitti otettaan). Olin puolitoista päivää ilman ruokaa ja vettä, painoki tais tippuu kahdella kilolla. Mut sit mua alko heikottaa, oli pakko ottaa lasi vettä. Ja jatkoin viel toiset puolitoista päivää paastoomista. Mut vesipaastoten.
Ehkä mä voisin yrittää paastoo tänää, mut ehkä mä sallin veden ja zero Colan.
Katotaa muuttuunks mieli ku oon nähny paljo eilisestä lähti... Ehken mä tarvii nesteit ollenkaan.

Saanko itkee, Jos siltä tuntuu. Jos hammasta purren. En huuda sun perään. -Antti Tuisku

Sleepwalker

"Mietin mihin ja miten mun tieni vie,
Anna mä mietin viel, anna mä mietin viel. Miten mä hoidan tän, miten mä voitan nää ajatukset pääs"
-Mikael Gabriel /Viimeisen kerran

 

 

Koska valvominen kuluttaa enemmän kaloreita ku nukkuminen, nii nukkumisen sijaan mietin vaan mun elämää ja sitä mitä miten kaikki menee kokoajan vaan pieleen. Yritän tässä samalla musiikkia kuuntelemalla siirtää mun ajatuksia, mut kaikki nää biisit mitä kuuntelen kuvaa liiankin hyvin mun ajatuksia tai sit tunnistan itseni lyriikoista.
Oikeestaan valvon kanssa siks etten näkii mun unia, ja ei, mä en ees nää painajaisia. Nään todentuntusia unia miss on mun bestikseks kutsuma jätkä ja meil menee paremmin ku hyvin. Mut sit todellisuudessa mä ehkä romutin kaiken. Tai silt must tuntuu.

 

Mut koska tää on vasta toinen postaus nii voisin vähä raottaa mun taustoja.
Eli kuten jotkut jo arvata saattoivat edellisen postauksen raskaus valituksesta niin kyllä olen täysikänen, ikää huimat 21v. Mutta ikuisesti varmaa Peter Pan henkeen ja vereen, mun mielestä mull on vielä koko elämä aikaa olla oikeesti aikuinen ja pelkään että tää ehkä syntyvä vauva pilaa kaiken ja joudun aikuisuuden karuun maailmaan.
Mut ei kai kukaan oo valmis vanhemmaksi vaiks lapsi olisikin pitkään ja tarkkaan suunniteltu.

 

Mut joo ana on ollut mun elämäss nii kauan ku muistan ja yhden psykoterapia käynnin jälkeen tajusin et en ees muista millon mun ajatusmaailma ei ois ollut tämmönen!?!

Sillä jo ala-asteella tää kaikki pyöri jo mun mielessä. Mut ana oli kuitenkin vaan ajatusten tasolla, eikä saanut mua fyysisesti pauloihinsa ku vasta amiksessa vissii ekan kerran. Sillon mull oli kunnon kontrollin ja muistan miten ihana must oli ku ekaa kertaa mun elämäss mä pystyin laittamaan bikinit rannalle. Olin ylpee siitä et mun kylki- ja lonkkaluut näky, ja ette arvaakkaa kuinka ilosointuja korville oli kavereiden puheen siitä että olin muka jopa liian laiha. Pötypuhetta  Kaipaan sitä kroppaa todella paljon...

Ana on välill ollut vähä heikompi ja onnistuin tuossa välissä lihomaan takaisin porsaaksi... Kunnes viime kesänä kaikki muuttu. Eka mun rakas kisu kuoli ja sit tapasin mun exän. Exä oli jotain mitä en ois ikinä halunnut saada mun elämään. Se oli/on varmaa maailman negatiivisin ihminen kenet tiedän, se oli kateellinen ku pääsin siihe kouluun, jonne kumpikin oltiin haettu. Häntä ei tällä kertaa valittu... Mut ei muakaa ois kuulemma pitäny päästää koska olin liian noviisi ja kokematon alalla. Ja ei niitä unelmia tavoiteta kokemuksella vaan sinnikkäällä yrittämisellä ja kovalla työllä. Mut se ei ollut ainut asia mist sain kuulla. Nimittäin hänelle olin esine, jota sai käyttää miten halusi, ja jolle saattoi sanoa mitä mieleen tuli. En ees taida jaksaa vielä avaa sitä kaikkea paskaa mitä tuli koettua...